* Alajaoston vetäjä Satu esittäytyy




Olen Satu Sorsa ja toiminut Susirajan lappalaiset alajaoston vetäjänä vuodesta 2012.
Vedän pääosin Näyttelytreenejä,Pentukursseja, perustottelevaisuus / tottelevaisuus treenejä susirajan lappalaisilla.

Asumme Lehmossa avopuolisoni kanssa.  Jo lapsesta meillä on kotona ollut koiria ja kissoja. Ensimmäinen yhteinen koiramme oli sekarotuinen Jeppe.
Otimme ensimmäisen Suomenlapinkoiramme Ricon (Karvapallon Talven Tarmo) ,vuonna 2006. Siihen aikaan susirajan treenejä veti Kirsti Hassinen. Ricon kanssa käytiin Kirstin treeneissä ja aloin vetämään myös omia treenejä omalle kaveri porukalle.  
Taloon tuli lisää vahvistusta Suomenlapinkoira Pyry (Naavatassu Boss) vuonna 2010.
Pyryn kanssa alettiin treenaamaan tokoa joka vei ihan mennessään, Näyttelyt kuului vieläkin enempi harrastuksiimme. Pääpointtina oli että treenit olisi mukava paikka tavata kohdata ihmisiä saisi rodusta uusia ystäviä ilman kisa pakkoa.
Kirstin jäädessä pois Susirajan lappalaisista minulle ehdotettiin josko kovana harrastajana haluaisin alkaa vetämään noita treenejäni lappalaiskoirat alaisena. No enempää ei tarvinnut yllyttää mietin että kokeillaan mitä siitä tulee. Homma lähti ihan mukavasti käyntiin treenejä alkoi olla melkein joka viikko tuntui että riittääköhän kohta enää oma aika.
Laumaamme tuli taas vahvistusta 2014 Jäbä, ( Saraharjun Tervatassu). Pentu vaati oman aikansa ja näin aloin miettimään josko joku haluaisi tulla vahvistukseksi alajaostoon vähän niin kun varalle jollen itse pääse olisi auttelemassa ja muutoinkin apuna. Muutama tutuksi tullut lajissa oleva tässä pyörähti apuna ja saatiin mätsäreitä aikaan ja vaikka mitä muutakin.
Jäbän kanssa kierreltiin näyttelyitä ja aloiteltiin vähän Rally-Toko harrastustakin kokeilemaan Tokon ohella.
Vuonna 2017 oli isoin tapahtumamme Lappalaiskoirat ry kesäleiri. Leiri oli aivan mahtava tapahtuma oma suosikkini joka onnistui hyvin paikkana Hotel Julie oli hyvä valinta. Tuon jälkeen jaostoon jäi Kirsi Immonen kaverikseni ja sillä tiellä ollaan.
Treenejä vedän siis kokemus pohjalta. elämä opettaa vai miten se meni. omani pyörivät mukana touhussa silloin kun mahdollista mukaan ottaa. On ollut mukava saada uusia tuttuja jaoston työn kautta ja toivotaan niitä tulee vielä lisääkin.
Eli eikun treenailemaan siellä minuun voi tutustua vielä paremmin  ja mielellään auttelen missä vain pystyn ja osaan. 😊 
















Kuvat. Katja Piiroinen